Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lahden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lahti-prod.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lahti-prod.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoima- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 21.06.2021/Pykälä 64



LAHTIP

 

Elinvoima- ja työllisyysjaosto Päätöspäivämäärä 21.06.2021 § 64

 

 

Lahden kaupunki, Elinvoima- ja työllisyysjaosto, 21.06.2021

 

 

§ 64

Väliaikaisrahoituksen myöntäminen Päijät-Hämeen kalatalouskeskus Ry:lle

330/02.02.01.00/2021

 

Asian valmistelija / lisätietojen antaja

Elinkeinopäällikkö Miikka Venäläinen, p. 044 018 7378

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi elinvoima- ja työllisyysjaosto tarkasti pöytäkirjan tämän asian osalta heti ja oikeutti panemaan päätöksen täytäntöön mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

 

 

Esittelijä

Elinvoimajohtaja Eskonsipo-Bradshaw Henna

Päätösehdotus

Elinvoima- ja työllisyysjaosto myöntää Päijät-Hämeen kalatalouskeskus Ry:lle väliaikaisrahoitusta enintään 21 650 € "Salpausselän veneenlaskuverkoston esiselvitys" -hankkeen toteutukseen seuraavilla ehdoilla:

- Väliaikaisrahoituksesta allekirjoitetaan velkakirja, jolla hakija sitoutuu
lainan takaisin maksamiseen.
- Väliaikaislainasta peritään järjestelypalkkio, joka on 0,1 %
lainasummasta/lainakuukausi. Järjestelypalkkiota peritään enintään 12
kuukaudelta.
- Väliaikaisrahoituksen vakuudeksi katsotaan hankerahoituksen maksutilin panttaaminen.
- Lainalle peritään korkoa ensimmäisen 12 kuukauden jälkeen. Lainan ja sen nostoerien korko määräytyy velkakirjan ehtojen mukaisesti.
- Viivästyskorko väliaikaislainalle on korkolain mukainen.
Maksamattomasta lainasta peritään perintäkulut saatavien perinnästä
säädetyn lain mukaan.
- Määräraha sisältyy kaupungin talousarviossa myönnettyyn antolainojen
lisäysten summaan.
Lainan nostaminen edellyttää, että lainansaaja on toimittanut kaupungille
lainan vakuutena olevan hankerahoitushakemuksessa mainitun tai muutoin
hankkeen rahoittajalle ilmoitetun maksutilin panttaussopimuksen
allekirjoitettuna taikka muun vakuuden osalta tarvittavat asiakirjat,
väliaikaisrahoituksen hakemuksessa mainitut liitteet sekä mahdollisesti
muut erikseen vaadittavat asiakirjat.

Elinvoima- ja työllisyysjaosto valtuuttaa rahoituspäällikkö Päivi Väisänen valmistelemaan ja allekirjoittamaan väliaikaisrahoituksen edellyttämän velkakirjan.

Perusteluosa

Kaupunginhallitus päätti elinvoima- ja työllisyysjaoston esityksestä 3.10.2016 § 227, että se valtuuttaa (delegoi) elinvoima- ja työllisyysjaoston myöntämään harkinnanvaraisesti ja talousarvion perusteella väliaikaista rahoitusta yleishyödyllisten toimijoiden hankkeisiin, joille on myönnetty jokin ulkopuolinen rahoitus. Kaupunginhallitus tarkensi ja täydensi päätöstään 13.3.2017 § 95 ja edelleen kaupunginvaltuusto hyväksyi 20.3.2017 § 40 kaupunginhallituksen esityksestä väliaikaisrahoituksen periaatteen ja ehdot.

Päijät-Hämeen kalatalouskeskus ry on lähestynyt elinvoima- ja työllisyysjaostoa väliaikaisrahoitushakemuksella koskien Hämeen ELY-keskuksen rahoittamaa Salpausselän veneenlaskuverkoston esiselvitys -hanketta. Hämeen ELY-keskuksen myöntämän hankerahoituksen suuruus on 21 650 €.

Yhdistys hakee Lahden kaupungilta väliaikaisrahoitusta hankkeen toteuttamiseksi 21 650 € ajalle 1.6.2021-28.2.2022.

Edellytykset väliaikaisrahoitukselle ovat olemassa, koska:

- Haettu rahoitus on alle 100 000 euroa ja laina-aika alle 12 kk

- Väliaikaisrahoitusta ei ole myönnettynä yli hyväksytyn ylärajan (1 M€)

- Hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Hämeen ELY-keskukselta 10.6.2021

- Hakija on yleishyödyllinen toimija

 

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimus

 

Toimenpiteet

Ote: Joonas Rajala Päijät-Hämeen kalatalouskeskus ry, rahoituspäällikkö Päivi Väisänen, talousjohtaja Tiina Mörsky, rahatoimi@lahti.fi, konsernipalvelut/taloussuunnittelu