Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lahden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lahti-prod.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lahti-prod.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 15.12.2021 klo 16:30 - 18:03 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
42   Laillisuus ja päätösvaltaisuus
43   Pöytäkirjan tarkastajat
44   Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunnan kokouspäivät v. 2022
45   Henkilöstön edustaja ja varaedustaja hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunnassa vuonna 2022
46 Lahden kaupungin kumppanuuspöytien toimintasuunnitelma 2022
47 Valtuustoaloite: Lahden kaupunki alkaa edistämään ns. Lahden mallia, jolla pyritään vastaamaan laajamittaisesti Lahden ja suomalaisen yhteiskunnan ongelmiin hyödyntäen tutkitusti tehokkaita keinoja ja esimerkiksi ns. Islannin mallin yhte...
48 Sivistyksen palvelualueen ja osallisuus ja hyvinvointipalvelujen vastuualueen avustussäännön muuttaminen
49   Vuoden 2021 lahtelainen urheiluteko ja nuoren lahtelaisen urheilijan tunnustuspalkinto
50   Vuoden 2021 kulttuurialan ja vuoden nuoren lahtelaisen kulttuurintekijän tunnustuspalkinto
51   Tiedoksi merkittävät asiat
52   Muut asiat
53   Nuorisovaltuuston edustaja ja varaedustaja hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunnassa v. 2022

Osallistuja Tehtävä
Mäkynen Maria puheenjohtaja
Arvaja Pertti I varapuheenjohtaja
Niinistö Sari II varapuheenjohtaja
Rusanen Roosa jäsen
Kirkonpelto Ville jäsen
Lindqvist Marko jäsen
Suontama Sami jäsen
Granlund Saija jäsen
Tuomaila Pasi jäsen
Harmaala Miina jäsen
Granqvist Tiina sivistysjohtaja, esittelijä
Lanki Tommi liikuntatoimenjohtaja
Tuomi Tuulia museonjohtaja
Laasonen Ilkka teatterinjohtaja
Kylkilahti Maija apulaisintendentti
Karhos Matti kulttuuriasiainpäällikkö
Haverinen Pia johtava asiantuntija
Palmi-Felin Salla kirjastopalvelujohtaja
Nieminen Mira kaupunginhallituksen edustaja
Hämäläinen Päivi henkilöstön edustaja
Gavrilyuk Polina nuorisovaltuuston edustaja
Seljas Tuula valmistelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Nähtävilläolo
Pöytäkirja on ollut nähtävillä Lahden kaupungin yleisessä tietoverkossa osoitteessa http://www.lahti.fi
Alkaen 21.12.2021