Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lahden kaupunki

RSS-linkki

https://lahti-prod.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2022/512

 

KUULUTUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA

Hakija: Tradep Oy, Kolavankatu 14, Lahti

Tradep Oy hakee ympäristönsuojelulain (527/2014) 29 §:n mukaista lupaa Kolavan kiertotalousaseman toiminnan olennaiselle muutokselle kiinteistöille 398-18-8-14 ja 398-18-8-18 osoitteessa Kolavankatu 14, Lahti.

Tradep Oy:n Kiertotalousasemalla on ympäristölupa ottaa vastaan ja käsitellä puujätettä sekä energiapuuta, joka pitää sisällään metsän käsittelyn hakkuutähdettä eli pääasiassa risuja ja kantoja. Lisäksi alueella on lupa siirtokuormata energia- ja rakennusjätettä.

Tradep Oy hakee ympäristöluvan muutosta siten, että alueella on tarkoitus jatkossa ottaa vastaan olemassa olevan luvan jätejakeiden lisäksi metallia, lasia ja sekajätettä sekä käsitellä rakentamisesta ja purkamisesta syntyvää jätettä. Rakentamisessa ja purkamisessa syntyvää jätettä esilajitellaan koneellisesti. Sekajätettä, metallia ja lasia siirtokuormataan. Laitokselle saapuva sekajäte on yhdyskunnan sekajätettä. Muut jätteet ovat peräisin eri yrityksiltä. Jätteet toimitetaan edelleen jatkojalostukseen tai energiahyötykäyttöön. Vastaanotettavien jätteiden vuotuinen yhteismäärä on 19 900 t. Alueella työskennellään maanantaista perjantaihin kello 7.00-18.00. Toimintaa ei harjoiteta pyhäpäivinä kuin poikkeustapauksissa. Puun murskausta tehdään arkisin ma-pe klo 8.00-18.00 välisenä aikana noin 30 päivänä vuodessa.

Ennen ympäristöluvan mukaista toimintaa alueella tehdään maarakennustöitä. Toiminta-aluetta laajennetaan nykyisen alueen itäpuolelle. Kentän kantava kerros tehdään betonimurskeesta ns. MARA-ilmoitusmenettelyllä. Kenttä asfaltoidaan. Toiminta-alueen ympärille pintamaista rakennettava valli maisemoidaan humuskerroksella, joka on irrotettu tontilta maarakennuksen alkuvaiheessa

Toiminnan haetaan aloituslupaa ympäristönsuojelulain 199 § mukaisesti mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Lisätietoja antaa ympäristönsuojelutarkastaja Sanna Ukkola, p. 044 716 1295.

Muistutuksen tekeminen ja yhteystiedot

Naapureilla ja niillä, joiden oikeutta tai etua hakemuksessa esitetty toiminta saattaa koskea, on mahdollisuus muistutuksen tekemiseen. Myös muilla kuin asianosaisilla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä asiasta. Mahdolliset muistutukset ja mielipiteet on toimitettava kirjallisena viimeistään 28.9.2022 osoitteeseen kirjaamo@lahti.fi. Muistutuksen voi myös toimittaa Lahti-Pisteeseen tai postittaa osoitteella rakennus- ja ympäristölupalautakunta, Lahti-Piste, Aleksanterinkatu 18, 15140 Lahti.

Hakemusasiakirjat ovat nähtävänä 22.8.-28.9.2022 Lahden palvelutorin Lahti-Pisteessä ja kaupungin verkkosivuilla www.lahti.fi/ajankohtaista/kuulutukset-ja-ilmoitukset.


Palvelutorin Lahti-Piste:

Avoinna arkisin klo 8-18 (tarkista aukioloajat www.lahti.fi/lahti-piste) Kauppakeskus Trio, 2. kerros, Vesku-aukio, Aleksanterinkatu 18, 15140 Lahti.

Lahdessa 22.8.2022

Rakennus- ja ympäristölupalautakunta

 

 

 

Lahden kaupunki

Kaupunkiympäristön palvelualue

Askonkatu 2

15100 Lahti

Puh. 03 814 11

 

kirjaamo@lahti.fi
www.lahti.fi

Y-0149669-3

 

Julkaistu: 23.08.2022