Dynasty tietopalvelu
Lahden kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

https://lahti-prod.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 675/2026

Kuulutuksen teksti

    1 (2)

  

 

 

Nähtävillä oleva kaavaluonnos

Kaupunkiympäristölautakunta päätti 15.10.2026 asettaa alla mainitun kaavaluonnoksen julkisesti nähtäville. Kaavaluonnos liitteineen on nähtävillä 29.10.–30.11.2026 Palvelutorin Osallistumistila Kympissä, pääkirjastossa, Nastolan kirjastossa ja kaupungin verkkosivuilla lahti.fi/nytnahtavilla.

Arrajärven ja Arrajoen rantaosayleiskaava Y-206

Kaava-alue sijaitsee Immilän ja Ruuhijärven kaupunginosissa ja sisältää Arrajärven ja Arrajoen ranta-alueet Lahden kaupungin alueella. Suunnittelualue rajautuu Lahden kaupungin ja Iitin kunnan väliseen rajaan.

Kaavatyön tavoitteena on laatia Arrajärven ja Arrajoen ranta-alueille yleiskaavatasoinen kaava, jolla ohjataan alueen rantarakentamista alueidenkäyttölain (AKL) 72 §:n mukaisesti. Kaavalla ratkaistaan ranta-alueen rakennusoikeudet rakennuspaikkakohtaisesti ja osoitetaan rakentamisesta vapaaksi jäävät ranta-alueet. Kaavaluonnoksessa osoitetaan yhteensä 16 uutta lomarakennuspaikkaa, joista neljä sijoittuu Arrajoelle ja 12 rakennuspaikkaa Arrajärven ranta-alueelle.

Tule tapaamaan kaavoittajia

Kaavoittajat ovat tavattavissa 3.11.2026 klo 15–18 Rakokiven monitoimitalo Loistossa, Toritie 6, Nastola. Voit tulla keskustelemaan kaavaluonnoksesta ja tutustumaan nähtävillä olevaan kaava-aineistoon.

Mielipiteen jättäminen ja yhteystiedot

Kaavaluonnosta koskeva mielipide on toimitettava kirjallisesti kaupunkiympäristölautakunnalle viimeistään 30.11.2026. Mielipide jätetään sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@lahti.fi. Mielipiteen yhteydessä on mainittava viitteenä asianumero 1403/2025. Mielipiteen voi myös toimittaa Lahti-Pisteeseen tai postittaa osoitteella Kirjaamo, PL 202, 15101 Lahti.

Palvelutorin Lahti-Piste

avoinna arkisin ma–pe klo 8–18
Kauppakeskus Trio, 2. kerros
Aleksanterinkatu 18, 15140 Lahti
lahti.fi/lahti-piste

Tiedustelut kaavaluonnoksesta:

yleiskaavoittaja Sanna Suokas p. 044 769 8640

kaavoitusinsinööri Jatta Lahtinen p. 044 483 1503

sähköpostit: etunimi.sukunimi@lahti.fi

 

Lahdessa 28.10.2026

kaupunkiympäristölautakunta

 

Lahden kaupunki Kirkkokatu 27 p. 03 814 2355 kirjaamo@lahti.fi Y-0149669-3

Kaupunkiympäristön palvelualue 15140 Lahti  www.lahti.fi

Julkaistu: 28.10.2026